Aku Ankka

Aku Ankka, alkuperäiseltä nimeltään Donald Duck, on yksi tunnetuimmista Disney -hahmoista. Walt Disney ja Richard Lundy loivat Akun jo 1930 -luvulla, ja nykyään piirroshahmo esiintyy enimmäkseen sarjakuvissa. Aku Ankan suureen suosioon on vaikuttanut osaltaan merkittävästi myös Akun luonnettakin kehittänyt sarjakuvapiirtäjä Carl Barks, joka on lisäksi luonut Akun ympärille uusia hahmoja kuten Roope Ankan.

Aku tunnetaan yleisesti lukuisista vastoinkäymisistään elämän eri osa- alueilla. Mikäli hän onnistuu jossakin merkittävästi, tuhoaa hän sen usein ahneudellaan. Akulla on tyttöystävä Iines Ankka, miljardöörisetä Roope Ankka sekä huollettavanaan kolme Sudenpentuihin kuuluvaa sisarenpoikaa (suomennettuna tosin veljenpoikaa) Tupu, Hupu ja Lupu.

Aku oli alunperin animaatiohahmo, mutta jo heti 30- luvulla julkaistiin ensimmäiset Aku Ankan tähdittämät sarjakuvat. Aku -piirrettyjä on tehty toistasataa, ja kuuluisa ankka on esiintynyt jopa sotapropagandaelokuvissa kuten Hitleriä, Natsi- Saksaa ja kansallissosialismia pilkkaavassa piirretyssä Der Fuhrer’s Face. 40- luvulla Akun elämään astui Carl Barks, joka kehitti hahmoa päättäväisemmäksi ja itsevarmemmaksi. Barks sijoitti myös Aku Ankan asumaan Ankkalinnan kaupunkiin, ja loi ympärille paljon uusia hahmoja kuten Roope Ankan, Mummo Ankan ja Karhukoplan. Aku Ankasta voi lukea lisää tämän sivuston kohdasta Aku Ankka internetissä.

Aku Ankka on edelleen erittäin suosittu Disney -hahmo; Aku Ankka -lehti on esimerkiksi Suomessa kaikkein suosituin aikakauslehti. Nykyään yksi suosituimmista Aku -sarjakuvien piirtäjistä on yksityiskohtaisesta piirrostavastaan tunnettu Don Rosa. 90 -luvulla Suomessa nähtiin myös Aku Ankka- tv-sarjat Ankronikka, Nokkapokka ja Akun tehdas. 2000 -luvulla Aku on tavattu perinteisten sarjakuvien lisäksi myös lukuisissa videopeleissä.