70-vuotias ankkahahmo hoippui horjuen laivan kyökkiin, kumartui pöydän yli ja kysyi äidiltään:
"Mikä minusta tulee isona?". Ja Petteri Possu täräytti taustalla haitariaan.
Kauas ollaan lähtökuopista ruovittu. Kauas ollaan edetty sillipurkista josta räpylöiden tunnetuksi tuleminen lähti liikkeelle - vanha musiikkikriitikon patu voisi tokaista että Aku Ankka on kaupallistunut. Ja minä sanon, että Aku Ankka on kaupallistunut mutta mitä sitten? Kaikki hyvä kaupallistuu, mutta perusasetelman pitäisi pysyä paikallaan kuin peruskallio. Onko ankkamaailmassa näin?
Tuon vanhan laivan olisi ehkä aika tarkistaa uudestaan kurssinsa ja harkita vielä kerran kuinka syvään ollaan sukeltamassa. Nimittäin - nyt harhaillaan jo avomerellä.
Kuinka kauan siniristilippua halutaan tahria sotkuisilla räpylänjäljillä - eli kuinka pitkään kestää että suomalaiset osaavat suunnata kurssin kohti selkeyden aikaa ja rakennetta? Sen lisäksi, että yleis-Akkarin tarinarakenne on tyystin kummallinen ihmetyttää Aku Ankan oheisjulkaisujen maailmassa vallitseva sekasorto. Nyt tarvittaisiin Mikki Hiirtä pelastamaan , mutta valitettavasti toimituksessa mellakoivat rankut ja erinäiset touhottajat.
Jälleen kerran täytyy kehaista 80-luvun mallia "johtosarja-kakkostarina-jatkotarina". Nykyään ainoastaan johtosarja on mitenkuten onnistunut - jatkotarinoista ollaan luovuttu lähes kokonaan vaikka laadukkaita jatkuvia olisi varmasti vaikka millä mitalla. Jatkosarjat ovat kadotettu lähes kokonaan, ja nyt niiden tilalle on läntätty Jan Krusen ja muiden Sarjisekstojen tekijöiden pikkunäppäriä kymmensivuisia - usein ennalta arvattavia tarinoita höystettynä ankoilla, joiden kaulaa on venytetty vähintään viisi metriä.
Aku Ankan on kaivettava kompassi pyrstösulista ja määritettävä jokaiselle julkaisulleen selkeä tavoite. Ei pitäisi olla vaikea profiloida yksitellen kaikki lehdet, päättää mitä laitetaan mihinkin eikä jatkaa tyylillä "hupsista, Barks eksyi taskukirjaan ja Rosa sarjisekstraan, mutta mitäpä tuosta".
Aloitetaan sillä Sarjisekstralla. Tunnustan, että en ole lukenut kokonaista lehteä kahteen kuukauteen, mutta arvostelen nyt sen perusteella mihin vähän aikaa sitten lopetettu tilaukseni antoi ymmärtää. Mainoksessa luvattiin muistaakseni "harvinaisia hahmoja ja hollantilaisia sarjoja". Hollantilaiset toteutuivat - vaihtelevalla menestyksellä. Välillä Kruse luotsasi paattia ylpeästi suhteellisen varmoin ottein mutta ainoastaan välttävällä menestyksellä. Harvinaiset hahmot olivatkin sitten suuremman luokan puhallus - vaikka Disneyn muut piirroshahmot kuten Hiawatha ja Sepe Susi saattavat vastata sikariportaan näkemystä harvinaisista hahmoista (ja sitä ne ovatkin) ne eivät silti ole toivottuja ilmestyksiä Sarjisekstran lehtereillä. Jos hahmot ovat harvinaisia siihen löytyy yleensä syy - kansa ei pidä niistä! Kun sekoitetaan supermodernia Krusea ja 60-luvun tylsimyksiä, niin cocktail ei voi olla kovin hyvä. Suurin erikoisuus piileekin siinä, että hollantilaiset ovat jollakin käsittämättömällä tavalla eksyneet myös perusankan sivuille, vaikka mainoksessa luvattiin näiden ihanuuksien olevan kyseisen läpyskän yksinoikeus. Kyseessä ei olekaan siis sarjisekstran tilaajien etuoikeus - mutta ihkutetaan kaikki yhdessä Sepe Sutta! Sudeltahan se suuri puhallus löytyy, nimimerkillä "Se kolmas porsas".
Aku Ankka - viikoittaista laatua, nostalgisointia vai hollantilaista tusinatavaraa? Roope-setä - kallista karkkia ilman sisältöä? Mikä on Roope-sedän ja taskukirjojen ero? Roope-setä useammissa tarinoissa; ketut, minä sanon. Ainoa todellinen ero on hinta siellä takakannessa, Roope todellakin osaa riistää! Taskukirjat - esinäytöksiä, saapasjalkamaista taiturointia vai riistokapitalismia?
Avomerelle vai takaisin kotiin?
Ratkaiskaa te.
BKT
Tästä takaisin pääosioon
| Kuinka paljon omistat Aku Ankan taskukirjoja? |
Itsekurini on samurai-luokkaa.