Yhteinen tapaaminen eli miitti on nyt ohitse. Olo on helpottunut, kaikki sujui melkein niin kuin piti. Päivä oli tapahtumarikas, eikä kommelluksiltakaan vältytty.
Olin henkilökohtaisesti yllättynyt, että näinkin paljon porukkaa saapui paikalle. Ikähaarukasta sen verran, että nuorin osallistuja
oli noin 11-vuotias ja vanhin parikymppinen.
Sitten itse miittipäivään. Tunnelma oli alkuun hieman jännittynyt, enkä varmasti ollut ainoa jonka vatsanpohjassa pyöri perhosia. Pian se alkaisi, ensimmäinen miittini. Ja minä typerys olen järjestämässä sitä.
Jälkikäteen sitä vasta tajusi, että suunnittelua olisi voinut tehdä vielä hieman enemmän. Keskustasta kun on niin pirun vaikea löytää syömispaikkaa suurelle porukalle ihmisiä..
No mutta, tästä aiheesta lisää myöhemmin.
Tapaamispaikalla, vasemmalta oikealle: Jenni, Egoisti, Kääk13:n kavereita ja Kääk13, akuankka1313, July ja Tiala.
Saapuessani kohtaamispaikalle paikalla oli jo lähes koko miittiporukka. Kaivoin repustani esiin "tunnistuspaperin" ja pian porukka kerääntyi ympärilleni.
Näytti oikeasti hölmöltä alkaa yhtäkkiä keskellä katua kaivaa paperia repusta.. Paikalle olivat saapuneet July, Egoisti, Kääk13 ja pari hänen kaveriansa, akuankka1313, Tiala, Jenni ja aku-paku.
Hetkeä myöhemmin paikalle saapuivat myös Kurmeloinen ja Ville.
Jostain ohikulkijasta näytti varmaan vähän oudolta kun muodostimme tietämättämme eräänlaisen "ringin" keskelle katua. Keskustelu oli aluksi hyvin kankeaa, mutta kyllä se siitä lähti pikku hiljaa etenemään.
Kun porukka oli saatu kokoon, lähdimme talsimaan kohti Mikki-näyttelyä.
Marko esittelee kokoelmaansa.
Käveltyämme noin kymmenisen minuuttia hyisessä "talvisäässä", saavuimme Mikki-näyttelyyn. Hetken päästä paikalle saapui myös Marko Leppälä ja Sampo Haahti.
Marko ja Sampo esittelivät meille laajasti kokoelmiansa. Erittäin mielenkiintoista tavaraa he olivat pistäneet näytille. Kokoelmiin kuuluivat muunmuassa "Mikki-puhelin", "Mikki-levysoitin", sekä
monia eri sarjakuvalehtiä. Näyttely oli kokonaisuudessaan kiinnostava paikka, vaikka tosin suppea. Mikki kun ei Suomessa ole saanut niin suurta suosiota kuin
Aku. Monet miittiläiset saivat myös hyvän tilaisuuden tehdä (toivottavasti hyviä) kauppoja. Juttua riitti vaikka muille jakaa. Keskustelimme mm. nykykoulujen "laadukkaista" opettajista, yhtä laadukkaasta kouluruoasta, sekä kaikista muista enemmän ja vähemmän järkevistä aiheista.
Samalla tuli vaihdettua ihan yleisiä kuulumisia. Aikaa näyttelyssä vierähti noin 1,5 tuntia. Ensimmäinen ongelma, joka tuli vastaan, oli saada porukka kokoon. Vaikkakin näyttelytila itsessään oli pieni, porukka ehti hävitä sen uumeniin erittäin tehokkaasti.
Tässä vaiheessa alkoi Julyn turhautuminen ja nälkä uhkaavasti kasvaa. Vaikka alunperin Julyn oli tarkoitus olla vain "osallisena" miitissä, pääsi hän mukaan kokoamaan porukkaa kasaan.
Onneksi saimme porukan suht ajoissa kokoon ja pääsimme jatkamaan matkaamme. Päätimme alustavasti lähteä syömään läheiseen Golden Raxiin.
Joskus asioita tulisi suunnitella etukäteen ja ottaa huomioon. Nyt sellainen tuli vastaan, kun lähdimme ruokapaikkaa etsimään.
Aluksi menimme katsomaan Golden Raxia syömispaikkana. Täynnä. Sitten menemme Forumin Raxiin. Myös täynnä. Kolmantena yritimme mennä Mannerheimintien välissä olevaan Mc'Donaldsiin. Täynnä, mikä täynnä.
Tässä myönnän epäonnistuneeni. Olisi pitänyt ottaa huomioon a) porukan koko, b) syömisaika ja c) syömispaikka. Päätimme jakaantua kahteen ryhmään, osa porukasta (itseni mukaan lukien) lähti Tennispalatsin vieressä olevaan mäkkäriin.
July ja "kurrepartio" lähtivät etsimään syömispaikkaa Forumin alakerrasta. Pyydän anteeksi Julyltä, koska lykkäsin vastuun nuorimpien hoitamisesta hänelle. Ehkä joskus annat minullekin anteeksi. July: "En anna, perkele".
No mutta kuitenkin, kaikki saivat toivottavasti vatsansa täyteen ja päästiin jatkamaan seuraavaan paikkaan, joka oli Pixar-näyttely Tennispalatsin toisessa kerroksessa.
Pixar, vaikka kuvaaminen oli kiellettyä, älkää haastako meitä oikeuteen tämän kuvan takia. Se on muutenkin epätarkka. ;-)
Julyn porukalla meni vielä hetki, ennenkuin he pääsivät lähtemään Pixar-näyttelyyn. Porukkamme meni siis hieman etukäteen jo sisään näyttelyyn.
Päivän repeäminen sattui lipputiskillä. Lippu kun oli alle 18-vuotiaille ilmainen, kun taas 18-vuotiaille ja yli se maksoi seitsemän euroa. Menin tiskille yhdessä Egoistin kanssa.
Pokka petti pahasti Egoistin sanoessa myyjälle "yksi aikunen ja neljä lasta". Myyjä katsoi meitä hetken hölmistyneenä ja kysyi, ketkä teistä ovat sitten lapsia. Kaikki kun olimme yli 16-vuotiaita, mutta ainoastaan Egoisti oli yli 18-v.
Näyttely oli itsessään hieno, paljon oli erilaisia kuvia ja videoita, siitä kuinka animaatioita tehdään. Erittäin vaikuttava ilmestys oli eräänlainen "illuusio", jossa pyöri erilaisia Pixarin hahmoja elävän näköisesti. Juju oli siinä, että erittäin nopeasti välähtelevät valot
ja ns. "rullan" kova pyörimisvauhti saivat hahmot näyttämään aidoilta. July saapui porukkansa kanssa, joka hävisi taas kerran vaikuttavan nopeasti. Aikaa meni jälleen haaliessamme porukkaa kasaan.
Lopuksi otimme vielä yhteispotrettikuvan, kiitimme ja lähdimme kukin omille teillemme. Lähdin Julyn, Egoistin, Tialan ja Villen kanssa vielä etsimään kahvilaa, jossa voisimme pitää pienet "aftertalkit".
Kahvilat tahtoivat vaan olla todella täynnä, joten luovuimme Villen kanssa leikistä ja lähdimme kotiin. July ja Egoisti löysivät myöhemmin yhden kahvilan, jossa he kävivät syvällisiä keskusteluja.
Vaikka kommelluksista ei vältytty miitissä, pidän miittiä erittäin onnistuneena. Kiitos kaikille osallistumisesta miittin ja etenkin meidän kunniavieraillemme, Marko Leppälälle ja Sampo Haahdille!
Tulemme varmasti järjestämään tulevaisuudessa lisää yhteisiä miittejä.
Kiitos.
Jälkikeskustelua miitistä voit käydä lukemassa täältä.
-Jukka, 2.2.2008

1. Marko Leppälä esittelee kokoelmaansa miittiporukalle.
2. Vanhemmat keräilijät esittelevät nuoremmille keräilijöille kohteitaan.
3. Selkeä "tulevaisuuden mikkipiirtäjä".
4. Vasemmalta oikealle:
Tiala, July, Egoisti, Kääk13:n kaveri, Kääk13, aku-paku, akuankka1313 ja kaksi Kääk13:n kaveria.
5. Mikki-aiheista kokoelmaa esillä.
Tästä takaisin pääosioon.
| Kuinka paljon omistat Aku Ankan taskukirjoja? |
Kääk!